Janne Maarala Trion & Mikko Pettisen keikka oli ”huikea jazzkokemus”

Esiinnyimme Vantaan jazzyhdistyksen järjestämissä Tikkujameissa tammikuun lopussa. Kokoonpanona oli Janne Maarala Trio solistinaan trumpetisti-laulaja Mikko Pettinen. Vantaan Sanomissa oli konsertista arvio, joka oli otsikoitu sanoin ”Huikea jazzkokemus”. Voit lukea alkuperäisen arvion täältä.

Tässä vielä teksti hieman lyhennettynä (ja kieliasultaan korjattuna):

”Mainion jazz-illan koimme taas 31.1.14 Tikkurilan Vernissa-klubilla. Tänne olisi kannattanut tulla vaikka kavahtaakin sanaa jazz. Syy yleiseen riemuun oli tämänkertainen housebändimme Janne Maarala Trio ja vierailija Mikko Pettinen, trumpetti ja flyygetorvi.

Mikko Pettinen on omien yhtyeiden lisäksi mm. UMO:n kantaviavoimia. Mainio komppi Sampo Tiittanen, basso,  ja Thomas Törnroos, rummut,  takasivat hyvän taustan hyville sooloille. ”Joy Spring”,  25-vuotiaana v. 1956 kuolleen trumpetisti Clifford Brownin sävellys,  avasi illan lumimyräkän kunniaksi. Kevät tuli oitis Vernissan saliin. ”Love For Sale” esitettiin hurjalla tempolla. Olisi jäänyt tanssimatta. ”Body Soul” oli kaunis balladi niin kuin useimmiten. Mikko Pettinen innostui laulamaan ”How Deep is The the Ocean” Chet Bakerin tavoin, mutta ei samaan tyyliin.

 Yleisön pyynnöstä encorena bändi esitti kappaleen ”Night andDay”, joka oli jälleen huikea laulu- ja soolosuoritus. Janne Maaralan pianonsoitto oli jälleen aivan omaa luokkaansa. Janne oli ladannut illan esitykseen kovia panoksia. Illan edetessä vauhti vain kiihtyi. Tekniikassa ja sooloissa ei voinut olla parantamisen varaa. Janne on löytänyt oman tyylinsä. Sitä on vaikea matkia. Ilta oli todella hieno.”

(Vantaan jazzyhdistys / Vantaan Sanomat)