Olin tänään soittamassa joulukonserttia eräässä palvelutalossa.
Alkukappaleet sisältäen mm. amerikkalaisia svengaavia joulusävellyksiä ja kotimaisia jouluklassikoita saivat aplodit osakseen.
Pikku hiljaa alkoi kuitenkin itsestä tuntumaan, että soittoni ei enää oikein tavoittanut yleisöään. Kysyin, olisiko toiveita laulaa joululauluja, joita voisin säestää.
Ehdotukseni sai myöntävän vastauksen. Henkilökunnan taholta ehdotettiin monia hyvin perinteisiä kappaleita, joista valitsin Sylvian joululaulun.
Kun kukaan ei kuitenkaan lähtenyt laulamaan, toteutin sen instrumentaalisena esitysnumerona. Kappaleen jälkeen kuulin, että ”sovitukseni” oli liian vaikea, jotta sen tahdissa voisi laulaa.
Nyt vasta viesti alkoi mennä perille omaan ymmärrykseeni. Parempi laulaa itse mukana, varsinkin kappaleiden alussa.
Eräs vanhus ehdotti kappaletta Joulupuu on rakennettu, jonka yhdessä puurojuhlalaisten kanssa lauloin.
Kappale kappeelta yleisön puolesta saamani ”lauluapu” alkoi vähentyä eikä sitä tovin kuluttua ollut ollenkaan.
Loppukonsertti sujui näin ollen laulavana pianistina, ensimmäistä kertaa elämässä. Seurasi mm. Maa on niin kaunis, Enkeli taivaan, Heinillä härkien sekä En etsi valtaa, loistoa.
Kommentoin moneen kertaan kuuliljoille, että hienoa, jos he kestävät lauluani kuunnella – itselleni se otti vielä tämänhetkisillä taidoilla paikka paikoin lujille.
”Jouluyö, juhlayötä” laulaessa aloin kuitenkin jopa pitämään tilanteesta, johon olin yhtäkkiä joutunut.
Ilmeisesti laulamalla otin yleisön uudestaan, kun muutamat välinumeroiksi soittamani jazzvoittoiset joulukappaleet olivat taas suosittuja aplodien saattelemana.
Lopussa heittäydyin hulluksi ja kysyin suoraan, onko yleisö valmis, että totaalisesti nolaan itseni. Vastaus oli suorastaan riemuisan myöntävä. Päätin esittää upean klassikon, joka lienee monien huippulaulajien joulukonserttien bravuurinumero: Oi jouluyö eli Adamin joululaulu.
Olen aina ihaillut kyseisen kappaleen tulkintaa mm. David Phelpsin esittämänä, ja haaveillut, että tässä elämässä vielä pääsisin edes lähelle kyseistä ”suoritusta”.
Harjoittelutunteja on moisiin virtuoottisiin laulutulkintoihin vielä paljon edessä.
Oli kuitenkin ”uhkarohkean hauskaa” laulaa kappale julkisesti heti elämäni ensimmäisellä puolivahingossa syntyneellä piano-laulu-keikalla.
Tilaajan palaute konsertin jälkeen, että esitys oli loistava, oli rohkaiseva ja mieltä lämmittävä. Ei taida jäädä elämäni viimeiseksi esiintymiseksi myös laulajan roolissa.
Liikuttavin hetki keikalla oli, kun eräs vanhus tuli rollaattorinsa kanssa hyvin lähelle pianoa ”Talven ihmemaata” instrumentaalisti soittaessani ja katseemme kohtasivat muutamaan kertaan kappaleen aikana. Ilo paistoi hänen silmistään, ja omani taisivat hieman kostua.
