Pianisti juhliin

Pianisti luo tunnelmaa juhlan eri vaiheisiin

Monipuolinen ja taitava pianisti luo juhliin upean tunnelman. Olipa kyseessä sitten yritystapahtuma kuten esimerkiksi messut, konferenssi tai cocktailtilaisuus asiakkaillenne tai yksityistilaisuus, kuten vaikkapa syntymäpäivät, häät tai väitöskaronkka, korkeatasoisen pianomusiikin avulla saat vieraasi viihtymään ja sinut muistetaan hienojen juhlien järjestäjänä.

Pianisti voi soittaa tunnelmallista taustamusiikkia esimerkiksi vieraiden saapuessa juhliin, ruokailun aikana tai muiden ohjelmanumeroiden välissä. Niin ikään pianisti voi soittaa yhden tai useamman esityskappaleen, joka saa ihmiset hiljentymään hetkeksi ja kuuntelemaan taitavaa musisointia. Myös kokonaisen pianokonsertin toteuttaminen onnistuu niin erilaisissa juhlatiloissa kuin kotikonserttina.

Pianisti voi tuoda oman soittimen juhliin, jos tilasta ei löydy pianoa

Jos esiintymispaikassa on käytettävissä flyygeli tai pystypiano, erillistä äänentoistoa harvoin tarvitaan. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että soitin on hyvässä vireessä ja toimintakuntoinen. Mikäli juhlatilassa ei ole pianoa, pianisti voi tuoda mukanaan oman sähköpianon ja pienen kaiuttimen, jotka eivät vie paljon tilaa. Se riittää hyvin taustamusikkia varten, ja myös konsertin soittaminen onnistuu pienissä tiloissa siten mainiosti.

Janne Maarala – virtuoottinen ja monipuolinen pianotaiteilija – oikea valinta juhliin!

Pianisti Janne Maarala on tullut tutuksi musiikkia rakastaville kuulijoille pitkän uransa aikana. Jannella on jo lähes 30 vuoden kokemus esiintymisestä pianistina monenlaisilla areenoilla. Hän on jäänyt ihmisten mieleen niin soolokonserteistaan jazzfestivaaleilla, kirkoissa ja konserttisaleissa kuin lukuisista yritys- ja yksityistilaisuuksista, joihin hän on loihtinut sopivan musiikillisen tunnelman huikean muuntautumiskykynsä, laajan osaamisensa ja monipuolisen ohjelmistonsa avulla.

Janne Maarala soittaa rakastetuimpia, tunnetuimpia ja kauneimpia ikivihreitä, elokuva- ja musikaalisävelmiä, popmusiikin hittejä sekä klassista musiikkia. Jazzmusiikin perinteiset tyylit –  ragtime, boogie woogie, stride & swing – ovat hänen erikoisalaansa.

Kun tilaat pianisti Janne Maaralan juhliisi esiintymään, voit luottaa, että sinä ja tilaisuuden vieraat tai asiakkaat ovat enemmän kuin tyytyväisiä musiikkiin. Tutustu myös muihin kokoonpanoihin, jotka ovat käytettävissänne.

100 % tyytyväisyystakuu! – Mikäli et ole tyytyväinen esitykseen, et maksa mitään!

Luit oikein. Pianisti Janne Maaralan tilaaminen juhliin on sinulle täysin riskitöntä. Mikäli et jostain syystä ole tyytyväinen kuulemaasi musiikkiin, et saa laskua ollenkaan tilaisuuden jälkeen.

Kuuntele Jannen erityylisiä musiikkinäytteitä Helsingin Musiikkitalolta täältä!

Tilaa pianisti juhliin tai pyydä tarjous!

Pianisti juhliin Janne Maarala 100 % tyytyväisyystakuu
Monipuolinen ja huipputaitava pianisti Janne Maarala on oikea valinta juhliin. 100 % tyytyväisyystakuu.